Toiminta

Metsolan Simo-säätiön toimintaan kuuluvat esimerkiksi kotiseutumatkat,
jäsenten virkistyspäivät, 
stipendien jakaminen sääntöjen puitteissa ja
maaliskuun lopulla pidettävä yleinen kokous, jossa myös mukana olevilla on puheoikeus asioita käsiteltäessä.
Toimintaan etsitään mahdollisia uusia toimintamuotoja.

Kotiseutumatkat

Säätiön toimintakertomuksista selviää, että ensimmäiset kirjaukset Anjalaan suuntautuneista yksityismatkoista on tehty 1991, mutta säätiön osaksi rahoittama kotiseutumatka on toteutettu ensimmäisen kerran 1994. Sen jälkeen noin 3 vuoden välein on toteutettu erilaisia kotiseutumatkoja ja majoitus on ollut mm. Sortavalassa, Anjalan koululla, Valamossa ja viimeisin Ruskealan kirkkosalin alla olevassa majoitustilassa.
Kotiseutumatkoja tuskin tullaan järjestämään vähään aikaan Venäjän sotiessa Ukrainaa vastaan.

Virkistyspäivät

Virkistyspäiviä on pidetty seuraavasti: Anttolanhovi 2007, Peurunka 2008,  Runni 2010 ja 2 x Hotelli Kerusselkä 2014 ja 2016.

Lisäksi esillä oli muistolaatan saaminen Anjalan koululle, jossa olisi ollut kouluun liittyvät toiminnat ja siellä toimineet opettajat.

Pertti Juvosen avauspuheenvuoro Anjala koosteen julkaisutilaisuudesta 1994
Anjala sellaisena kuin sen muistamme, ei ole periaatteessa historiikki vaan tämä on muistelma taloista ja niissä eläneistä ja asuneista ihmisistä kulkien kylätietä Anjalan lossilta Vaavalahden kautta Jamilahteen. Talot ovat numeroitu samassa järjestyksessä karttaan. Metsola Simo-säätiön vuosikokouksessa Laukaan Puustellissa 22.3.1993 esitettiin ajatus, että Anjalan kylästä ja siellä asuneista ihmisistä pitäisi saada pienimuotoinen historiikki ja kartta, johon talot olisi merkitty mahdollisimman tarkasti. Anjalan kylän historiasta oli säätiö kokouksissa ollut keskustelua mutta asia oli jäänyt keskusteluasteelle. Juhani Lötjönen oli tallentanut historiatietoa Anjalasta ja värittänyt mustavalkoisen 1:20000 kartan hienoksi värikartaksi, joka on nyt kopioituna kuvagalleriassa .
Nyt aika oli tullut ja kokous valitsi toimikunnan Anjala historiikkia valmistelemaan. Kokoonkutsujaksi Per
tti Juvonen, jäseniksi Irma Lötjönen, Laura Sinisalo, Airi Lehtonen, Kauko Lötjönen, Juhani Lötjönen, Reino Lempinen. Myöhemmin toimikuntaan on kuulunut Heikki Kupiainen tietokoneineen, Pentti Apponen ja Reino Mölsä. Toimikunta aloitti työnsä ja totesi ensimmäiseksi että hyvän ja tarkan historiikin aikaansaamiseksi aika oli tehnyt tehtävänsä. Olimme parikymmentä vuotta myöhässä. Suurin osa muistajista ja tietäjistä oli siirtynyt rajan taakse. Metsola Simo-säätiön taloudelliset resurssit olivat myös vähäiset. Kaikesta huolimatta 26.9.1993 päivätyllä kirjeellä ja kyselylomakkeella tiedusteltiin entisiltä anjalaisilta ja heidän jälkeläisiltään kaikkea entiseen kotiinsa ja sen historiaan liittyvää, perhesuhteita, sukulaissuhteita ym. Näiden kyselyjen, haastattelujen ja vastauksien sekä toimikunnassa olleiden vanhempien anjalalaisten muistitietojen perusteella on tehty talokohtainen muistelukooste. Toimikunta on rajannut koosteen ajallisesti 1900 – 1944. Kiitokset kaikille Anjalan kylän asukkaille antamistanne tiedoista                                           

Yhteinen kokoontuminen Heinäveden Uudessa Valamossa 27.5.2023, jossa meitä oli mukana 33 henkilöä
Kuva vanhan kirkon edustalta


Kuva uuden kirkon edustalta




Valokuvia Anjalan matkoilta 
Hei olisiko sinulla sopivia valokuvia Anjalan matkoilta tämän nettisivun galleriaan? Kuvasta voisi kertoa milloin kuva on otettu ja mahdollinen paikka.
Jos kuva-arkistoistasi löytyy vanhoja kuvia Anjalasta niin voisimmeko saada siitä skannauksen, sillä Timo Roiha ja Tapio Lamberg ovat koostamassa diasarjaa Anjalasta. Jos skannausmahdollisuutta ei ole niin lähettämällä kuvat Tapiolle tai Timolle. He skannaavat ja lähettävät kuvat takaisin lähettäjälle. Kiitos.

Kuvia toivoen ja niitä odottaen tapio.lamberg ( at ) gmail.com, timo.roiha10 (at)outlook.com
Toinen sivujen ylläpitäjä on Henna Impola. jonka tiedot löytyy hallituksen tiedoista.